Kannazuki no Miko - ehkä sitten ensi elämässä?

Kuten jo viimeisimmän kirjauksen lopuksi mainitsin, seuraavaksi käsittelyyni päätyy sarja nimeltä Kannazuki no Miko, jonka katsomisesta on vierähtänyt myös melko paljon aikaa. Jollakin tasolla se kuitenkin säilyi melko tuoreessa muistissa, joten katson nyt olevan suhteellisen hyvä aika kirjoittaa siitä. Anime on TNK-nimisen studion tuottama ja ohjaajanaan sillä on Tetsuya Yanagisawa, jonka tunnetuin teos lienee Highschool DxD. Jaksoja on 12, joten jos sinulla on muutama tunti täysin luppoaikaa: perse penkkiin, mukava asento ja anime pyörimään. Alkuperäismanga on Kaishakun tekemä. Animen opening (josta muuten henkilökohtaisesti pidän kovasti) on KOTOKO-nimisen artistin esittämä ja sanoittama, sävellyksestä vastaa Takase Kazuya.

(En tosiaankaan omista myöskään mitään tuohon videoon liittyvää.)

Sarjan keskeisimmät henkilöt ovat koulussa melko hiirimäinen Himeko Kurusugawa sekä koulun kuningatar Chikane Himemiya. Nämä kaksi tapasivat muutaman kerran koulun ulkopuolella, kunnes Himeko sai tietää Chikanen identiteetin, eikä enää uskaltanut puhua tälle. Näiden kahden elämänlangat on kuitenkin nitonut yhteen kohtalo, eikä millään maailman smootheimmalla tavalla. Kun jättikokoinen robotti (koska ne mecha-elementit oli vissiin pakko ympätä tähän sarjaan), joka on yksi pahan jumalan Orochin muodoista, hyökkää kaupunkiin käy ilmi, että Chikane on Kuun papitar ja Himeko Auringon papitar. Tämä tapahtuu luonnollisesti kaksikon ensisuudelman jälkeen. Kaikki tämä on tykitetty ensimmäiseen jaksoon, mikä ei varsinaisesti riso, sillä se potkaisi tarinan liikkeelle. Toisaalta... Nääh.

(Yllä Chikane, alemmassa kuvassa Himeko. En omista kuvia.)

Kaksikon tehtävänä on siis taistella Orochin eri muotoja vastaan, mutta miten käy, kun Himekoon ihastunut Oogami Sooma (köh, en sitten tiedä, onko tämä nimi kirjoitettu ihan oikein) onkin eräs näistä muodoista? Entäpä sitten, kun käy ilmi, että kaikkein ilkein muoto Tsubasa onkin vähän läheisempi kuin muut Orochin muodot? En viitsi heitellä enempää spoilereita, mutta sen verran sanon, että tarina on loppuvaiheissa täynnä juonittelua ja erinäisiä juonenkäänteitä, joissa saattaa kyllä pudota kelkasta, ellei seuraa tarinaa suhteellisen tarkasti.

Ja mitäpä tästä voisi sanoa? Animointi ei ollut huonoa, muttei myöskään mitenkään yllätyksellistä. Hahmojen designit olivat kyllä suhteellisen hienoja Kazuki Oogamia lukuun ottamatta - tämä tosin lienee lähinnä makuasiakysymys, josta en lähde täällä kiistelemään. Eritoten Chikanen ja Himekon papitarmuotojen asut olivat todella hienot, ja kyllähän se Chikane sitten cossi-ideankin paikan nappasi. Tämä on myös toteutumassa jo ensi kesän puolella. Asiassa kuitenkin eteenpäin.

Juoni oli suhteellisen toimiva, mutta aika perusjuttu sekin. Draaman kaaressa kaikkein upeimmin oli toteutettu lopetus, joka kliseisyydestään huolimatta oli todella kaunis, surullinen ja samalla lohduttava. Tässäpä siis toinen anime, joka sai tämänkin kyynisen kääpistelijän itkemään. Mitään turhan yllätyksellistä juoni ei tarjonnut, mutta myöskään sana "lattea" ei kyllä onnistu täysin sitä kuvaamaan.

Sitten niihin hahmoihin, ja tässä vaiheessa alan takoa päätäni seinään. Chikanesta pidin hahmona oikeasti, sillä vahvat ja jokseenkin psykopaattisen nerokkaat naishahmot ovat hienoja. Tsubasa ja sisar Miyako myös lukeutuivat suosikkeihini, Miyako samasta syystä kuin Chikane ja Tsubasa... No, vaikka hän onkin aika stereotyyppinen pahis, hänessä on silti jotakin kiehtovaa (ja lisäksi hänen designinsa pisti silmään saman tien). Mutta sitten. En lähde tässä nyt ketään haukkumaan pystyyn, mutta muutama kymmenen tableflipiä tuli vipattua Himekon tuskaillessa sitä, ettei hän osaa tehdä mitään ilman "Chikane-chania". Ja tätä toki tuskaillaan niin pitkään, kunnes se niinsanottu valaistuminen tapahtuu - hetkinen, osaanpas! Myöskään jokseenkin stereotyyppisestä Sooma Oogamista en pitänyt, sillä hänen liehittelynsä meni överiksi ja metsikköön oikein kunnolla. Hahmot olivat muuten aika peruskauraa, ei mitään turhan yllätyksellistä. Orochin muotoja hallitsevia henkilöitä tosin oli kivan monipuolisesti!

Kaikista huonoista puolistaankin huolimatta anime oli mielestäni suhteellisen hyvä ja sai kauniin lopetuksen, joka ei kuitenkaan tunnu ihan lopetukselta. Korviini kantautui sellainenkin tieto, että Sanctuary Amnesia Girl olisi jatko-osaa tälle sarjalle, mutta itse en ole ennen edes kuullut SAG: n nimeä, joten minun pitää tarkistaa tämä fakta. En edes tiedä, mitä sarjassa tapahtuu, mutta nimen puolesta kuulostaisi jopa siltä, että tieto pitäisi paikkansa.
Ajantuhlausta tämä anime ei mielestäni ollut, mutta silti se jätti minut osittain kylmäksi. Kenties se johtui joidenkin jaksojen hitailusta ja siitä, ettei tarina oikeasti tuntunut ainakaan kolmeen jaksoon kehittyvän eteenpäin. Kuulostaa vähäiseltä määrältä, mutta no, tämähän tosiaan on yhden courin anime...

Alkuperäismangaa en vielä toistaiseksi ole lukenut, vaikka moneen otteeseen sekin projekti on pitänyt aloittaa. Suosittelisin animea kuitenkin niille, jotka hakevat jotakin sellaista ajantappoa, joka ei ole täysin sisällötöntä ja pitää mielenkiintoa jokseenkin yllä. Jos Himekon päättämättömyys ei saa sinua viskaamaan tietokonetta seinästä lävitse, tämä sarja kyllä tekee tehtävänsä. Tosin, jos et myöskään pidä mecha-jutuista, tämä sarja ei ole sinua varten.
Ja tosiaan, tämä on shoujo ai-sarja. Jos et liiemmin tyttörakkaudesta piittaile, voit skipata tämän. Mitään turhan eksplisittiä toimintaa ei ole, mutta kaksikon sanoista ja eleistä totuus kyllä käy aika ajoin ilmi.

Rikon tässä nyt sitten sen kronologisen aikajärjestykseni ja sanon, että seuraava analysoimani sarja on Monochrome Factor, joka puolestaan on jonkinlaista shounen aita. Kas tässäpä vähän esimakua tulevasta (ja screenshot sentään on minun ottamani, ja sen huomaa jo siitä, että olen laiska rajaamaan niitä):

Sarjan ilmiselvästi syvin olemus. Tai sitten ei.