Kannazuki no Miko - ehkä sitten ensi elämässä?

Kuten jo viimeisimmän kirjauksen lopuksi mainitsin, seuraavaksi käsittelyyni päätyy sarja nimeltä Kannazuki no Miko, jonka katsomisesta on vierähtänyt myös melko paljon aikaa. Jollakin tasolla se kuitenkin säilyi melko tuoreessa muistissa, joten katson nyt olevan suhteellisen hyvä aika kirjoittaa siitä. Anime on TNK-nimisen studion tuottama ja ohjaajanaan sillä on Tetsuya Yanagisawa, jonka tunnetuin teos lienee Highschool DxD. Jaksoja on 12, joten jos sinulla on muutama tunti täysin luppoaikaa: perse penkkiin, mukava asento ja anime pyörimään. Alkuperäismanga on Kaishakun tekemä. Animen opening (josta muuten henkilökohtaisesti pidän kovasti) on KOTOKO-nimisen artistin esittämä ja sanoittama, sävellyksestä vastaa Takase Kazuya.

(En tosiaankaan omista myöskään mitään tuohon videoon liittyvää.)

Sarjan keskeisimmät henkilöt ovat koulussa melko hiirimäinen Himeko Kurusugawa sekä koulun kuningatar Chikane Himemiya. Nämä kaksi tapasivat muutaman kerran koulun ulkopuolella, kunnes Himeko sai tietää Chikanen identiteetin, eikä enää uskaltanut puhua tälle. Näiden kahden elämänlangat on kuitenkin nitonut yhteen kohtalo, eikä millään maailman smootheimmalla tavalla. Kun jättikokoinen robotti (koska ne mecha-elementit oli vissiin pakko ympätä tähän sarjaan), joka on yksi pahan jumalan Orochin muodoista, hyökkää kaupunkiin käy ilmi, että Chikane on Kuun papitar ja Himeko Auringon papitar. Tämä tapahtuu luonnollisesti kaksikon ensisuudelman jälkeen. Kaikki tämä on tykitetty ensimmäiseen jaksoon, mikä ei varsinaisesti riso, sillä se potkaisi tarinan liikkeelle. Toisaalta... Nääh.

(Yllä Chikane, alemmassa kuvassa Himeko. En omista kuvia.)

Kaksikon tehtävänä on siis taistella Orochin eri muotoja vastaan, mutta miten käy, kun Himekoon ihastunut Oogami Sooma (köh, en sitten tiedä, onko tämä nimi kirjoitettu ihan oikein) onkin eräs näistä muodoista? Entäpä sitten, kun käy ilmi, että kaikkein ilkein muoto Tsubasa onkin vähän läheisempi kuin muut Orochin muodot? En viitsi heitellä enempää spoilereita, mutta sen verran sanon, että tarina on loppuvaiheissa täynnä juonittelua ja erinäisiä juonenkäänteitä, joissa saattaa kyllä pudota kelkasta, ellei seuraa tarinaa suhteellisen tarkasti.

Ja mitäpä tästä voisi sanoa? Animointi ei ollut huonoa, muttei myöskään mitenkään yllätyksellistä. Hahmojen designit olivat kyllä suhteellisen hienoja Kazuki Oogamia lukuun ottamatta - tämä tosin lienee lähinnä makuasiakysymys, josta en lähde täällä kiistelemään. Eritoten Chikanen ja Himekon papitarmuotojen asut olivat todella hienot, ja kyllähän se Chikane sitten cossi-ideankin paikan nappasi. Tämä on myös toteutumassa jo ensi kesän puolella. Asiassa kuitenkin eteenpäin.

Juoni oli suhteellisen toimiva, mutta aika perusjuttu sekin. Draaman kaaressa kaikkein upeimmin oli toteutettu lopetus, joka kliseisyydestään huolimatta oli todella kaunis, surullinen ja samalla lohduttava. Tässäpä siis toinen anime, joka sai tämänkin kyynisen kääpistelijän itkemään. Mitään turhan yllätyksellistä juoni ei tarjonnut, mutta myöskään sana "lattea" ei kyllä onnistu täysin sitä kuvaamaan.

Sitten niihin hahmoihin, ja tässä vaiheessa alan takoa päätäni seinään. Chikanesta pidin hahmona oikeasti, sillä vahvat ja jokseenkin psykopaattisen nerokkaat naishahmot ovat hienoja. Tsubasa ja sisar Miyako myös lukeutuivat suosikkeihini, Miyako samasta syystä kuin Chikane ja Tsubasa... No, vaikka hän onkin aika stereotyyppinen pahis, hänessä on silti jotakin kiehtovaa (ja lisäksi hänen designinsa pisti silmään saman tien). Mutta sitten. En lähde tässä nyt ketään haukkumaan pystyyn, mutta muutama kymmenen tableflipiä tuli vipattua Himekon tuskaillessa sitä, ettei hän osaa tehdä mitään ilman "Chikane-chania". Ja tätä toki tuskaillaan niin pitkään, kunnes se niinsanottu valaistuminen tapahtuu - hetkinen, osaanpas! Myöskään jokseenkin stereotyyppisestä Sooma Oogamista en pitänyt, sillä hänen liehittelynsä meni överiksi ja metsikköön oikein kunnolla. Hahmot olivat muuten aika peruskauraa, ei mitään turhan yllätyksellistä. Orochin muotoja hallitsevia henkilöitä tosin oli kivan monipuolisesti!

Kaikista huonoista puolistaankin huolimatta anime oli mielestäni suhteellisen hyvä ja sai kauniin lopetuksen, joka ei kuitenkaan tunnu ihan lopetukselta. Korviini kantautui sellainenkin tieto, että Sanctuary Amnesia Girl olisi jatko-osaa tälle sarjalle, mutta itse en ole ennen edes kuullut SAG: n nimeä, joten minun pitää tarkistaa tämä fakta. En edes tiedä, mitä sarjassa tapahtuu, mutta nimen puolesta kuulostaisi jopa siltä, että tieto pitäisi paikkansa.
Ajantuhlausta tämä anime ei mielestäni ollut, mutta silti se jätti minut osittain kylmäksi. Kenties se johtui joidenkin jaksojen hitailusta ja siitä, ettei tarina oikeasti tuntunut ainakaan kolmeen jaksoon kehittyvän eteenpäin. Kuulostaa vähäiseltä määrältä, mutta no, tämähän tosiaan on yhden courin anime...

Alkuperäismangaa en vielä toistaiseksi ole lukenut, vaikka moneen otteeseen sekin projekti on pitänyt aloittaa. Suosittelisin animea kuitenkin niille, jotka hakevat jotakin sellaista ajantappoa, joka ei ole täysin sisällötöntä ja pitää mielenkiintoa jokseenkin yllä. Jos Himekon päättämättömyys ei saa sinua viskaamaan tietokonetta seinästä lävitse, tämä sarja kyllä tekee tehtävänsä. Tosin, jos et myöskään pidä mecha-jutuista, tämä sarja ei ole sinua varten.
Ja tosiaan, tämä on shoujo ai-sarja. Jos et liiemmin tyttörakkaudesta piittaile, voit skipata tämän. Mitään turhan eksplisittiä toimintaa ei ole, mutta kaksikon sanoista ja eleistä totuus kyllä käy aika ajoin ilmi.

Rikon tässä nyt sitten sen kronologisen aikajärjestykseni ja sanon, että seuraava analysoimani sarja on Monochrome Factor, joka puolestaan on jonkinlaista shounen aita. Kas tässäpä vähän esimakua tulevasta (ja screenshot sentään on minun ottamani, ja sen huomaa jo siitä, että olen laiska rajaamaan niitä):

Sarjan ilmiselvästi syvin olemus. Tai sitten ei.

Death Note eli kuinka pelastan ja tuhoan maailman mustakantisella viholla

Yksi teksti per viikko? No, syyttäkää saamattomuuttani sekä cosseista aiheutunutta ahdistustärinää. Pyrin kuitenkin nyt jatkamaan tämänkin kirjoittamista, sillä en tosiaan halua tätäkään blogia jättää huomiotta. Tällä kerralla vuorossa on Death Note, kuten lupasinkin. JONKINLAISIA SPOILEREITA LUVASSA.

Heti alkuun haluan sanoa, etten ole lukenut kyseistä mangaa, johon sarja pohjautuu. Sen pohjalta on paha lähteä vetämään minkäännäköisiä lankoja alkuperäisteokseen, mutta tämän Tetsuro Arakin ohjaaman sarjan suosio (voisiko melkein sanoa legendaarisuus?) puhuu paljon omasta puolestaan. Kuten mainittua, sarja on Madhousen studion Tetsuro Arakin ohjaama - sama herra on myös muuten ohjannut toisen huippusuositun sarjan nimeltään Shingeki no Kyojin. Alkuperäismangan ovat tehneet Tsugumi Oba (tarina) ja Takeshi Obata (taide). Ensimmäinen opening on Nightmaren käsialaa oleva Sekai Wo (henkilökohtaisesti rakastan tätä openingia kaikkein eniten!) ja toinen on Maximum the Hormonen What´s Up People?

Tarina lähtee liikkeelle siitä, kun Yagami-perheen poika Light istuu tylsistyneenä tunnilla - ja yllättäen huomaakin sitten mustakantisen vihon putoavan taivaalta. Sen on pudottanut shinigami nimeltään Ryuk, joka pitää ihmisiä äärimmäisen huvittavina ja omaa oudon obsession omenoihin. Kyseinen shinigami kyllä oli allekirjoittaneen ihmisen mielestä erittäin huvittava, mutta kun heti ensimmäiseksi ruutu oli täynnä Ryukin pärstää (kauan eläköön koko näytön katselutila ja säikähtelyalttius), niin melkein kyllä putosin tuolilta... No, tarinassa eteenpäin. Vihko osoittautuu Death Noteksi, jollaisen jokainen shinigami omistaa. Kun vihkoon kirjoittaa ihmisen nimen, tämä tietyn ajan kuluttua kuolee sydänkohtaukseen mikäli kuolinsyytä ei ole erikseen määrätty. Light luuleekin ensin tätä huijaukseksi, mutta testattuaan Ryukin kertomuksia erääseen rikolliseen huomaa hän luulonsa turhiksi. Alkujaan Light Yagamin tarkoitus olikin pelastaa maailma...

...paha vain, että näillä maailmanpelastajilla on usein huono tapa seota totaalisesti, ja niinhän Lightillekin sitten käy. Mukaan tässä kohtaa tulevat Misa Amane (josta en henkilökohtaisesti hahmona pitänyt lainkaan) sekä salaperäinen L, jonka oikea nimi ei koskaan selviä muille kuin shinigameille - ja Misalle, joka oli tehnyt sopimuksen shinigamin silmistä naispuolisen shinigamin Remin kanssa.

Se niistä spoilereista ja juonikertomuksista, loput saatte katsoa itse! Animessa on 37 jaksoa, ja se onkin ylivoimaisesti pisin tähän asti katsomani anime (Hetaliaa ei oikein voi laskea siihen, sillä sarjan jaksojen pituudet ovat kovin lyhyet). Missään vaiheessa en kuitenkaan ehtinyt kyllästyä, sillä tarina koukuttaa synkillä juonikäänteillään ja mielenkiintoisilla henkilöhahmoillaan aina vain uudelleen ja uudelleen. Sarjan psykologinen ulottuvuus on huipussaan, ja tämän kautta päädyin myös itse tutkimaan oman alitajuntani sisältöä. Oliko Light lopulta niin paha poika? Hänen alkuperäistarkoituksensahan oli puhdistaa maailma rikollisuudesta - vaan onko sekään moraalisesti oikein? Sarja on loistava osoitus siitä, ettei ihmisen pitäisi koskaan sotkeutua maailman kiertokulkuun ja toisten ihmisten elämänlankoihin. Lopulta se vain kalahtaa omaan nilkkaan.

Myös muut hahmot kuin Light ovat psykologisella tasolla erittäin mielenkiintoisia. Oliko Misa lopulta niin tyhjäpäinen kuin antoi olettaa? Mikä lopulta oli L: n tavoite - se kun ei tuntunut tässä osoitteessa niin itsestäänselvältä? Melloon ja Neariin liittyviä kysymyksiä taas on sen verran paljon, etten lähde niitä tässä avaamaankaan. Myös sivuhahmot (joiden nimet olen jo autuaasti unohtanut, sillä kyseisen animen katsomisesta on kohta kaksi vuotta) ovat erittäin mielenkiintoisia etenkin joukkohysterian partaalla. Koko maailman tanssiessa Kiran aka Lightin pillin mukaan tulee mieleen jopa tämänhetkinen poliittinen tilanne, mutta siitä ei sen enempää. Minä en puhu politiikkaa täällä, minä vain katson animea ja sepustelen siitä.

Sarja on myös visuaalisesti erittäin upea - lukuun ottamatta nyt näitä Lightin enemmän tai vähemmän "Äiti mä haluan tuhota maailman mutta L estää!!"-tyyppisiä ilmeitä (ei se nyt sarjassa ihan noin mene, mutta enpä keksi muutakaan tapaa luonnehtia niitä). Sarjan upeimpia kohtauksia valehtelematta oli kaatosateessa tapahtuva kattokohtaus, joka oli oikeasti todella kaunis ihan muussakin mielessä kuin shippauksessa (eipä siinä, Light x L kyllä on sikseen ihan mielenkiintoinen paritus, mutta ehkä emme nyt keskity siihen). Animointi kulki hyvin eteenpäin, eikä töksähdellyt. Sen verran olen alkuperäismangastakin kuvamateriaalia nähnyt, että voin hyvillä mielin sanoa hahmojen olevan sille uskollisesti toteutettuja. Melko yksinkertaista piirtoa sekin - lukuun ottamatta shinigameja. Heistä sitten sainkin cossi-inspiraation... Ehkä vielä joskus, Ryuk. Ehkä vielä joskus.

Yhteenvetona voisin sanoa, etten ihmettele sarjan suosiota ollenkaan. Se on monella tavalla erittäin upeasti toteutettu ja voisinpa sanoa, että jokaiselle löytyy edes jonkinlainen juonikoukku näiden 37 jakson aikana. Tässä myös nähdään se, ettei kaikki aina pääty niin kauniisti kuin voisi. Tämän animen lopetuksessa muistaakseni oikeasti itkin - ja sitä teen harvoin.

Tässäpä kaikki tältä erää, seuraavalla kerralla vuorossa on enemmän tai vähemmän tunnettu shoujo ai-sarja Kannazuki no Miko!

ShinigamiUchiha MyAnimeListissa .

Fruits Basket

Olen tylsän otsikoinnin mestari,tiedän.

Ensimmäisenä käsittelyyni tosiaan päätyy 26-osainen sarja Fruits Basket, joka myös Furubana tunnetaan. Anime käsittää mangasta osat 1-8 (noin suunnilleen), ainakin näin Wikipedia tiesi kertoa - jolloin voimmekin siis päätellä, että paljon jää puuttumaan, mangaa kun on julkaistu 23 pokkaria. Mangan itsensä on piirtänyt Natsuki Takaya, animen ohjauksesta on (ainakin Wikipedian ihmemaailman mukaan) vastannut Akitaro Daichi (Studio Deen).

Animena tämä merkitsee kuitenkin minulle paljon, sillä Fruits Basket oli muistaakseni toinen lukemani manga. Ensimmäinen oli Dream Kiss, mutta ei siitä sen enempää. Kuitenkin, vuoden 2012 Traconin jälkeen päätin aloittaa animen katsomisen kunnolla, jotta saisin jotain inspiraatioita cosseihini. Ensimmäiseksi päätinkin sitten katsoa tämän nostalgiapommin, jossa nuori tyttö päätyy Zodiacin kirouksen "uhrien" luo asumaan. Ei, ei heidän kaikkien, vain kolmen. Animessa esitellään Zodiacin jäsenistä suurin osa, mutta joitakuita jää puuttumaan, esimerkiksi Kurenoa ja Isuzua en muistaisi nähneeni sarjassa lainkaan.

Animen alkutunnari otti minua alussa syystä tai toisesta aivan suunnattomasti päähän, mutta jossain vaiheessa se muuttui siedettäväksi ja loppuvaiheissa jopa pidin siitä. Tässä kohdassa on kyllä tunnustettava se, että osaan japania vain yksittäisiä sanoja (sekä niinkin käytännöllisiä lauseita kuin "Kore demo shitsuji death"), mutta englanninnoksen perusteella myös sanoitukset kuvaavat sarjaa omalla tavallaan hyvin osuvasti - kaikissa katsomissani sarjoissa näin ei mielestäni ole, mutta niistä lisää myöhemmin. Kappale on Ritsuko Okazakin käsialaa, ja hän myös lauloi sen. Rauha hänen sielulleen.

Piirtojäljestä minulla ei ole pahaa sanottavaa, sillä mielestäni se on mangalle suhteellisen uskollinen. Hahmoista ei muutenkaan erikoisemmin "puutu" mitään (mietitäänpäs tässä kohdassa esimerkiksi Trinity Bloodia), sillä he olivat alkujaankin suhteellisen yksinkertaisesti piirrettyjä. En sano tätä todellakaan millään pahalla, sillä myös yksinkertaisuus on mielestäni kaunista.
Ääninäyttelijöiden työskentelyyn en alussa kiinnittänyt kovin paljon huomiota, ja tätä kirjoittaessani on kulunut todella pitkä aika siitä, kun viimeksi Fruits Basketia katsoin. Voin kuitenkin todeta, ettei yhdenkään ääni jättänyt minua kylmäksi - pikemminkin hahmot kuulostivat juuri siltä, millaisiksi heidän äänensä päässäni alkujaankin kuvittelin.

Alussa jo mainitsinkin, että lähdin myös etsimään inspiraatiota cosseihini. Ja, kuinka ollakaan, se inspiraatio sitten löytyikin herra Ayame Sohman muodossa.

Ayame oli suosikkihahmoni jo mangassa, ja pystyn edelleen suhteellisen helposti samaistumaan hänen persoonaansa. Uskokaa huviksenne, tämän hahmon päässä liikkuu muutakin kuin vain silmät (vaikkei se nyt aina siltä tunnukaan). Ayamea cossasin enemmän tai vähemmän onnistuneesti Tracon 8: ssa, ja olen kenties aikeissa cossata hänestä muitakin versioita kuin sen sinisen takin. Hääpukuversio, joka vilahtaa mangassa yhdessä tai kahdessa ruudussa ja animessa hetkellisesti, houkuttelisi kyllä...

Mangassa tarina on kuitenkin vakavampi kuin animessa, ja animen loppua en kyllä käsitä vieläkään. Ratkaisu on ilmiselvästi "kääritään siististi onnellisessa lopussa pakettiin"-tyyppinen, sillä se loppuu kuin seinään. Sarja menee muutenkin hieman sinne hömppäkomedian puolelle - ei mangakaan kyllä koskaan mikään maailman vakavin ollut, mutta sen edetessä tuli mukaan synkempiäkin sävyjä. Anime säilyttää pirteytensä kirjaimellisesti loppuun asti, eikä se Akitokaan niin paha tyyppi sitten ollut. Näin jälkikäteen taustatietoja tutkittuani voin tosin vain todeta, että tuskin tämän parempaakaan ratkaisua olisi keksitty, mangahan jatkui pitkään vielä animen lopun jälkeenkin.

En kuitenkaan ole mikään hyvä analysoimaan animeja objektiivisesti, sillä minulla ei todellakaan ole koulutusta siihen (ei, en tarkkaile katsellessani ääriviivoja tai muutakaan vastaavaa). Tämän arvioimista hankaloittaa vielä sekin, etten tosiaan ole pitkään aikaan tätä katsonut, eikä sarja ole muutenkaan mieleenpainuvin.
Subjektiivisesti se merkitsi minulle kyllä paljon, sillä sen kautta aloin hurahtamaan animen maailmaan - sarjan nostalgisuudesta sitten tosiaan puhumattakaan. Hahmoihin oli suhteellisen helppo samaistua, sillä jokaisessa tuntui olevan jokin piirre, jonka tunnisti myös itsestään. Olen joissain asioissa lähes yhtä epävarma itsestäni kuin Ritsu, mutta toisaalta joissain asioissa minulla on myös Ayamen pohjaton itseluottamus. Olen myös helposti hatorimaisen hiljainen, ja onnettomuusalttiudessani muistutan Tohrua. Esimerkkejä voisin jatkaa koko Zodiacin läpi, mutten ajatellut käyttää loppuiltaani siihen.

Lopputuomioni sarjasta onkin pääasiassa seuraava: toimii hyvin viihteenä enkä kadu tämän katsomista, mutta olen myös katsonut paljon mieleenpainuvampiakin sarjoja. Nostalgisesti toimi omalla kohdallani mahtavasti, mutta objektiivisesti en oikein tiedä, kenelle tätä suosittelisin. Varmaankin niille, jotka eivät halua nauttia animeaan turhan vakavana.


Tässä tämä ensimmäinen postaus näiltä tiimoilta. Vähän ehkä pintapuoliseksi raapaisuksi jäi, mutta kuitenkin. Seuraavaksi käsittelenkin sitten toisena katsomaani sarjaa, Death Notea. Ei tämä lopullisesti ihan näin kronologisesti mene.

ShinigamiUchiha MyAnimeListissa <-- tuon linkin takaa pitäisi löytyä!

Tervehdys!

Terve vain! Se olisi taas kerran -ShinigamiUchiha- tämän blogin takapiruna. Eihän tämä olekaan kuin vasta neljäs blogini tällä käyttäjällä... No, yritän saada tätä pidettyä yhtä hyvin hengissä kuin myös Adventures of ShinigamiUchiha in Cosplaylandiakin, tosin täällä kirjoittelen vain suomeksi.

No mikäs ihme tämän blogin tarkoitus on?
No, tämän blogin perustin siksi, että haluan puhua enemmän rakastamistani anime-sarjoistani täällä ja arvioida niitä vähän paremmalla otteella kuin vain maininnalla siellä sun täällä. En katso aina kovin uuttakaan animea - tällä hetkellä vanhin katsomani anime taitaa olla nostalgiapommi Candy Candy, josta myös tulee juttua täällä olemaan. Haluan vain puhua sarjoista hieman tarkemmin ja kenties yrittää arvioida niitä hieman. Mitään mahtavaa tasoa ei kuitenkaan kannata odottaa, minulla ei ole koulutusta tähän.

Selvä... No, mikä tuo osoite on olevinaan? 
No, siinähän on blogin nimi. "Aneeminen" kuvaa puolittaista animenkatselutapaani. Joskus saatan hyppiä tasajalkaa ja pahoinpidellä huonekaluja (siinä samalla telon useimmiten itseni), mutta todennäköisemmin tuijottelen näyttöä puolinukuksissa pää kallellaan.
Ihan yhtä älykkäästi tämäkin nimi tuli kuin -ShinigamiUchiha-. Josta muuten olen saanut myös lempinimen DeathNoteNaruto... Taisi tosin olla vain hetkellisessä käytössä viime vuoden Kupliissa. No, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kuinkas usein täällä sitten päivitellään? 
Niin usein kuin saan juttua aikaiseksi. Heh, jos ei kuitenkaan. Kerran viikossa yritän saada tekstiä aikaiseksi. Katson kuitenkin suhteellisen paljon animea, joten puhuttavaakin on paljon ja melko lailla laidasta laitaan.
Kyllä, laidasta laitaan. Osalla sarjoista ei ole mitään tekemistä minkäänlaisen romanssin kanssa, ja shoujo-sarjoja katson melko vähän. Kyllä, katson myös yaoita ja yuria, mutta en ole urautunut vain niihin. Pyrin katsomaan suhteellisen monipuolisesti animea ja edes vilkaisemaan sarjaa ennen henkilökohtaisen tuomion pöytäänpamauttamista.
Ja edelleen, nämähän ovat vain minun mielipiteitäni ja arviointejani. Se, mikä miellyttää minua, ei miellytä joitakuita muita ja toisinpäin. Minulle saa toki laittaa katseluehdotuksia, jos sattuu huvittamaan. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin suhteellisen monta sarjaa katsottuna/työn alla, ja yritän saada ainakin hieman kirjoiteltua niistä ennen kuin aloitan mitään muuta. En myöskään saa kulutettuani koko aikaa animen katsomiseen, sillä minulla on koulukin käytävänä. Tällä hetkellä tosin olen kotona ja tuskastun kehoni päätöksentekokyvyttömyyteen. Ollako kuumeessa vai eikö olla, siinäpä vasta pulma.

Entäs kuvia/videoita? Entä toinen blogisi?    
Kuvia ja videoita en uskalla lupailla kuin screenshotien tms muodossa. Omien kuvieni spämmäämistä pyrin välttämään, ei minun pärstäkertoimeni ole tämän blogin pääpaino. Videoita... No, varmaan linkkailen alku- ja lopputunnareita, jos vain JuuTuubista sellaisia löydän.
Adventures of ShinigamiUchiha in Cosplayland jatkaa porskuttamistaan omalla vauhdillaan. Kuten kyseisen blogin tiimoilla jo mainitsinkin, pyrin päivittämään sinne vain silloin kun on jotakin päivittämisen arvoista. Tällä hetkellä projektit ovat kesken, mutta tuon blogin kanssa otin "vähemmän on enemmän"-linjan, ja sillä aion pysyä.

Tässä kaikki tältä erää! Ensi viikolla (tai kenties jo tällä, koska en laske tätä tervehdystä oikeastaan kunnon postaukseksi kontekstin huomioon ottaen) aloitan puhumalla ensimmäisestä "virallisesti" katsomastani animesta, Fruits Basketista!

-ShinigamiUchiha- kiittää, kumartaa ja poistuu näyttämöltä takaisin ompelukoneensa ja psykologiankirjansa ääreen.